Myönnettäköön se tässä heti aluksi, että pikavippejä tulee otettua silloin tällöin kun palkka on tulossa vasta muutamien päivien päästä mutta tilin saldo näyttää nollaa eikä Visallakaan ole enää luottoa jäljellä. Suurin osa pikavipeistähän on koroiltaan aika hiton kalliita, mutta onneksi joukossa on myös kohtuullisen halpoja pikavippipalveluita, joita on helppo löytää kun muistaa vertailla pikalainat sitä varten suunnitelluilla sivustoilla.
Hyviä pikavippivertailuja on netissä jo aika paljon, mutta suurin osa niistä näyttää omaan silmääni jotenkin hieman ankeilta tai tylsiltä, joten päätin koota tähän postaukseen hieman listaa sellaisista pikavippien vertailusivustoista, joiden ulkonäköön on panostettu ja jotka todella näyttävät hyviltä, sen lisäksi että niistä löytyy riittävän kattavasti kaikki markkinoiden luotettavimmat Pikavipit ja pikalainat.
Ensimmäisenä suositeltavana sivustona on Pikavippi.fm, jonka kautta halvin pikavippi löytyy erittäin helposti ja nopeasti. Erityisesti pidän tässä saitissa kursailemattomasta designista, eli mitään ylimääräistä ei ole tungettu vaan vertailu sujuu käden käänteessä ilman sekoiluita.
Toinen pikavippivertailu joka kannattaa katsastaa läpi on ehdottomasti Pikavippitieto.com, joka on erittäin kattava ja hienon näköinen pikavippi vertailu.
Kolmannen kunniamaininnan saa Vippisivut.com, joka todellakin eroaa ulkoasultaan muista tavallisista pikavippivertailuista. Halvin vippi löytyy tältä sivustolta salamannopeasti, ellet jää sitten ihailemaan vippivertailuiden tyylikkäintä ulkoasua.
Neljäntenä voisi mainita Pikalaina -sivuston nimeltä Pikalaina.me. Tämä sivusto on keskeneräinen, joten rohkenen ottaa valtavan riskin ja uskon että tästä sivusta tulee vielä tyylikkäin.
Katsotaan miten käy.
Viides sivusto jota suosittelen lämpimästi, on Pikavippisivut.com. Tuo sivusto on hieman pidempään ollut markkinoilla, mutta yhä toimii. Etenkin pikavippiuutiset ovat siellä hyvätasoisia siistin ulkoasun ja toimivan pikavippivertailun lisäksi.