Vippien ja pikalainojen kriiseille on tyypillistä vaiheittainen eteneminen. Kriisin etenemistä kuvataankin niin sanottuna kriisikäyränä. Ensimmäinen reaktio on usein lamaannuttava emotionaalinen sokki. Tieto muutoksesta kielletään – tämähän ei voi koskea meitä! Sokkivaihe kestää muutamasta tunnista muutamaan päivään. Tunteiden tehtävänä on suojata ja hälyttää, kun koetaan uhkaa. Ihminen eristää vaikeimmat tuntemukset suojellakseen itseään pikavipeiltä ja ottaa vastaan vain sen kokoisen annoksen kuin pystyy. Tunteet kuitenkin pyrkivät esiin jossain vaiheessa. Paras tapa selviytyä on kohdata pikavipit ja pikalainat.
Seuraava hätkähtämisen, kiihtymyksen ja vihan vaihe kestää noin yhdestä neljään viikkoa. Vaihetta kuvaa sisäinen epäjärjestys. Tällöin henkilö joka on ottanut kaikki pikavipit vähitellen aktivoituu, alkaa puolustautua, tehdä vastarintaa ja janota lisää tietoa ja perusteluja. Vastarinta kuvastaa sitä, että ihmiset ovat sitoutuneita vanhaan eivätkä sen vuoksi riemuitse muutoksesta. Muutosvastarinta on muutoksen puolesta puhuvien käyttämä käsite.
Jatkuva oikean tiedon antaminen on erittäin tärkeää, jotta pikavippejä ottanut henkilö voisi muuttaa uhan kokemuksensa aktiiviseksi toiminnaksi. Uhan kokemus säilyy niin kauan, kun epätietoisuus siitä, mitä tämä minulle merkitsee, jatkuu. Jos muutoksen perusteet ja tavoitteet tuntuvat ymmärrettäviltä ja oikeudenmukaisilta, ne on helpompi hyväksyä. Tämä vähentää vastustusta.
Suureen muutokseen valmistautuminen ja todellisuuden kohtaaminen vievät aina paljon aikaa ja psyykkistä energiaa. Tutusta ja turvallisesta luopuminen on pettymys, se masentaa, tekee kipeää ja vaatii usein surutyöskentelyä. Tällöin olisi hyvä, jos työpaikka voisi järjestää aktiivista tukea hämmentyneille, voimattomiksi itsensä kokeville, usein vetäytyville työntekijöille. Henkistä tukea tulee aktiivisesti tarjota niillekin, jotka näyttävät olevan pikalaina -palvelun kanssa tasapainossa. Luopumista helpottaa, jos voi olla mukana jäsentämässä ja rakentamassa uutta.
Pikkuhiljaa muutos hyväksytään tapahtuneeksi – sen kanssa on opittava elämään. Tässä arviointivaiheessa ollaan valmiita näkemään uusia valintoja ja mahdollisuuksia, ratkaisemaan ongelmia ja ottamaan läpikäyty oppimisen kannalta. Arviointivaiheessa ollaan valmiita myös sopeutumaan sekä kasvamaan uusiin rooleihin ja vastuisiin.
Henkilö, jolle on tehty pikavippivertailu kohdistaa mielipahansa ja kaunansa työpaikalle ja niihin, jotka ovat tilanteessa vastuussa. Työyhteisöstä itsestään tulee helposti traumatisoitunut eikä se pysty vastaamaan sellaisella tuella, jota yhteisön jäsenet ja johtajat tarvitsisivat. Välittömästi kriittisen tapahtuman jälkeen toteutettu pikavippi voi ehkäistä tai vähentää posttraumaattisen stressin vaikutuksia. Sen vuoksi on tärkeää, että auttamis- ja tukitoimet käynnistetään välittömästi.
Halvat Lennot netistä
Halvat lennot ovat nykyisin todella halpoja, onhan lentokerosiinin hintaa tuettu kaiken maailman verohelpotuksin. Tulevaisuudessa lennot saattavat ollakin selvästi kalliimpia, joten halvat lennot kannattaa hyödyntää tänä vuonna. Lamakin voi aiheuttaa sen että halvoista lennoista voikin tulla kalliita lentoja. Kannattaa siis matkustaa kun vielä pystyy.